Oikeusministeri Antti Häkkäsen työtä varjostamassa

Kaksi koulumme opiskelijaa, Aleksi ja Riikka, saivat torstaina 3.5.2018 ainutlaatuisen kokemuksen. He nimittäin varjostivat nykyisen oikeusministerin ja Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkäsen työpäivää. Työn varjostamisella tarkoitetaan työn seuraamista aidossa työympäristössä.

Aleksin ja Riikan päivä alkoi noin klo 8.30 oikeusministeriössä, jossa he tapasivat Antin eduskunta-avustaja Johannes Sippolan. Sippola huolehti Aleksista ja Riikasta koko päivän ajan.

Johtoryhmän kokouksessa.

He osallistuivat ensitöikseen johtoryhmän kokoukseen sekä kalenteripalaveriin, jossa käytiin läpi muun muassa tulevia tapahtumia ja tehtäviä. Aamupäivän ohjelmaan kuului myös viestintäyksikköön tutustuminen. Myöhemmin iltapäivällä Aleksi ja Riikka pääsivät tutustumaan demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikköön.

Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö.

Puolenpäivän koittaessa reippaat lyseolaisemme pääsivät lounastamaan Antti Häkkäsen kanssa. Lounas oli heidän mukaansa antoisa, sillä se antoi heille mahdollisuuden puhua ministerin kanssa asioista. Lounastamisen jälkeen he pääsivät siirtymään ministerin virka-autolla kohti valtioneuvoston linnaa. He tutustuivat istuntosaliin pikaisesti ennen yleisistunnon alkua.

Lounaalla oikeusministerin kanssa.
Virka-auton kyydissä.
Valtioneuvoston linna ja varjostajat.
Istuntosali.

Riikka, Aleksi ja Johannes palasivat oikeusministeriöön jalan, josta he jatkoivat matkaa jälleen virka-autolla kohti eduskuntaa. Eduskunnassa Aleksi ja Riikka pääsivät seuraamaan Kokoomuksen ryhmäkokouksen alkua, jonka jälkeen heille esiteltiin eduskuntaa. Eduskunnan esittelemisen jälkeen alkoikin jo klo 16.00 eduskunnan kyselytunti, jota puoli tuntia seurattuaan heidän päivänsä päättyi.

Antti, Riikka ja Aleksi virka-autossa.

Aleksi ja Riikka pitivät päivän kohokohtanaan valtioneuvoston linnassa vierailua. Myös virka-autossa matkaaminen ja tietysti ministerien sekä erityisavustajien seuraaminen jäi mieleen.

Molemmat pitivät päivää erittäin antoisana ja mukavan. Heille oli suunniteltu paljon mielenkiintoista ohjelmaa ja molemmat oppivat paljon uutta niin oikeusministeriön kuin yhteiskunnan toiminnasta. Kenties näemme heidät vielä jonain päivänä yhteiskunnallisten asioiden huipulla.

Kiitos oikeusministeri Antti Häkkäselle päivän mahdollistamisesta ja erityiskiitos myös Antin avustajalle Johannes Sippolalle päivän järjestelyistä.

Lisää kuvia päivästä tämän linkin takana!

Antti Häkkäsen työtä varjostanut Aleksi pääsi Ylen uutislähetykseen, kun Yle haastatteli valtiovarainministeri Petteri Orpoa. Aleksi kuvassa vasemmalla. Oikealla oikeusministeri Antti Häkkänen. (Kuvakaapaus/Yle)

Kuvat: Riikka Turunen, Johannes Sippola

Jaa tämä artikkeli