Lyseon syksy alkoi hyvinvoinnin ja liikunnan parissa

Perinteeksi muodostunutta uusien ykkösten hyvinvointiteemapäivää vietettiin Lyseolla elokuun lopulla mukavan aurinkoisessa säässä. Ajatuksena oli jälleen tarjota ykkösille vinkkejä jaksamiseen ja itsestä huolehtimiseen mm. hyvän unen, ravinnon ja rentoutumisen avulla. Lyseon väen lisäksi toimintapisteitä olivat vetämässä Sosterin ravitsemusterapeutit sekä Yhessä-hankkeen koulujeesarit.

Päivän aikana päästiin myös ensimmäistä kertaa käyttämään kesän aikana valmistunutta uutta ja upeaa sisäpihaa. Jatkossa lentopalloverkot, frisbeegolf-maali, koripallokori, pihakeinu yms. virikkeet ovat  kaikkien lyseolaisten käytössä myös välitunneilla ja vapaatuntien aikana. 

Samaan aikaan kun ykköset viettivät hyvinvointipäivää koululla, urheilivat kakkoset Kyrönniemen kentällä. Liikuntatutoreiden ideoima ja yhdesssä opettajien kanssa toteuttama urheilupäivä tarjosi erilaisia vaihtoehtoja liikkumiselle. Valittavana oli niin kirkkovenesoutua ja roskienkeräystä kuin pesäpalloa, mölkkyä, ja rantalentopalloakin. Onneksi sää suosi urheilupäivää nyt paremmin kuin viime keväänä!

Jaa tämä artikkeli