Hyvinvointia liikkuen – LI5-kurssi

Ensimmäisessä jaksossa järjestettiin liikunnan syventävä Liikunta 5, Hyvinvointia liikkuen -kurssi. Kurssin tavoitteena on edistää opiskelijoiden hyvinvointia erilaisten liikuntamuotojen kautta. Kurssilla pääsi kokeilemaan lajeja, joita ei välttämättä tulisi kokeiltua muuten. 

Saimme itse vaikuttaa kurssin sisältöön ehdottamalla meitä kiinnostavia lajeja. Ryhmä oli hyvän kokoinen, osallistujia oli 17. Ryhmässä oli hyvä yhteishenki, toisia kannustettiin ja kaikki olivat täysillä mukana. Kaikkien toiveet otettiin huomioon ja kaikille sattui varmasti useampi mieleinen laji.

Kurssilla pelattiin pallopelejä, kuten lentopalloa, noppasählyä ja pääpalloa. Muita sisäliikuntalajeja oli esimerkiksi pilates, keilaus, seinäkiipeily, sekä tanssi, joka yllätti monet positiivisesti. Viimeisellä tunnilla pääsimme testaamaan Kristalli Sportin uuden Flow-tunnin, johon sisältyi lihaskuntoa ja liikkuvuusharjoitteita musiikin tahtiin. Lopuksi oli pieni rentoutusharjoitus.

Näiden lisäksi meillä oli paljon ulkoliikuntaa. Kävimme uimahallilla pelaamassa beachvolleyta ja tennistä, Kyrkällä pelattiin pesistä, sekä suunnistettiin ja ulkoiltiin Talvisalossa. Yhdeksi suosituimmista lajeista nousi suppailu ja melonta Casinolla, jolloin saimme kiertää valitsemamme reitin. Osa ryhmästä pysyi Casinon saarten läheisyydessä, osa kiersi pidemmän reitin Olavinlinnan kautta ja kaupungin ympäri.

Toinen suosikkilajeista oli golf. Sitä pääsimme kokeilemaan Kerimaassa. Siellä meitä ohjeistamassa oli golf-opettaja, joka aluksi kertoi lajista ja välineistä. Harjoittelimme puttaamista ja pidempiä lyöntejä. Sitten jakauduimme ryhmiin ja pelasimme yhden väylän ryhmäpelinä. Golf sujui yllättävän hyvin ja kaikill näytti olevan mukavaa.

Suosittelemme kurssia kaikille, jotka haluavat vaihtelua omaan liikkumiseen ja uusia kokemuksia liikunnan parissa.

Teksti: Viola Makkonen ja Elisa Mehtonen

Kuvat: Anna-Leena Neuvonen ja Sanni Härkönen

Jaa tämä artikkeli