Ajattele tilanne, jossa haluaisit pitää työporukan kesken hyvin tärkeän palaverin.  Kun palaveri lopulta saadaan käyntiin muutaman myöhästyneen saavuttua, alat alustamaan käsiteltävää aihetta työkavereillesi. Puhuttuasi vasta hetken rupeat huomaamaan, että vain yksi kollegoistasi kuuntelee sinua. Kolme kokoukseen saapuneista haukottelee, kaksi sinusta kauimpana istuvaa työtekijää kertaa viime perjantaita, yksi selaa iltapäivälehtien sivuja edessään olevalla kannettavallaan.
Kaikki loput kollegat tuijottavat syleihinsä – luomet melkein painuvat kiinni alaspäin katsoessa – ja pelkät sormet näyttävät olevan hereillä. Toisilla ne näpyttävät tiuhaan puhelimen näyttöä, toisilla vetelevät sen pintaa pitkästyneesti. Yhdellä on todennäköisesti menossa juoruaminen parhaan ystävän kanssa (et siis usko, mitä eilen tapahtu!!), toisella tärkeä ongelmanratkaisupeli (jos siirrän tätä timanttia saan räjäytettyy myös tuon, mutta jos siirrän tuota…), kolmas selailee aikansa kuluksi Facebookia viidennen kerran tänä aamuna ja neljännellä on menossa tekstarisota poikaystävän kanssa:
– hyvää työpäivää! hali pusi :*
– samoin. pusi pusi! oot rakas :*
– oot rakkaampi :**
– eiku sä!! :****
– eiku sä ;**************
Ja sinä yrität viedä palaveria eteenpäin.

Hieman muunneltuna edellinen kohtaus voisi aivan hyvin olla Lyseon oppitunneilta. Kuten varmaan monet opiskelijat ovat huomanneet, jotkut opettajat tuntuvan olevan aika kyllästyneitä tällaiseen tilanteeseen. Varsinkin kännyköistä on tullut kipukohta viime vuosina, eikä useimpien opettajien auktoriteetti riitä pelkällä huomauttamisella pitämään puhelimia poissa opiskelijoiden käsistä – silloin kun he edes huomaavat noita kännyköitä. Toiset opettajat taas ovat ottaneet niin radikaalit keinot käyttöön, että keräävät oppitunneilla opiskelijoiden puhelimet pois. Öh-höm, keski-iältään 18-vuotiailta opiskelijoilta??

Onko meistä todella tullut niin riippuvaisia nopeasta viestinnästä, että emme kestä olla hetkeäkään ystäviemme tavoittamattomissa? Emmekö pysty vain istumaan paikallamme tunneilla, vaikka aihe ei kiinnostaisi ****uakaan, vaan onko pakko saada sormille jotain sijaistoimintaa Angry Birdsistä? Meistä opiskelijoistahan tämä on varsin harmitonta ”tunnin häiritsemistä”, sillä ainoana kärsijänä lopulta on se opiskelija, joka kiinnittää huomionsa kännykkään eikä opetukseen. Sillä eihän se ole opettajilta pois, jos ei opiskelija keskity tunneilla, pysty suorittamaan kursseja ja pääse eteenpäin elämässään.

Meidän sukupolvestamme tulee vielä loistava työtätekevä väestö, kun siihen ikään ehdimme, jos opimme tällaisille tavoille: emme saa mitään aikaan silloin kun pitäisi, vaan kaikki aika menee puhelimella räpeltämiseen. Ja nykypäivän veronmaksajat ovat varmasti tyytyväisiä, kun heidän rahansa käytetään ilmaiseen koulutusmahdollisuuteen, jotta voisimme oppitunneilla pelata kännyköillä. Toki toiset kykenevät kiinnittämään huomionsa moniin asioihin kerralla, niin tekstaamiseen kuin todennäköisyyslaskentaan, mutta opiskelijat voisivat huomata, että tällainen käytös on epäkohteliasta vähintäänkin opettajia kohtaan. Vai haluaisitko itse olla se, joka vetää palaveria, jossa kaikki vain räpläävät kännyköitään?

Kuva ja teksti: Katri Nousiainen