kansainvälisyys

Europarlamenttia ihmettelemässä

Euroscola-päivänä satoja nuoria eri puolilta Eurooppaa kokoontuu Europarlamentin kokoussaliin Strasbourgissa. Nuoret istuvat meppien eli parlamentin jäsenten paikoille käsittelemään kaikille eurooppalaisille tärkeitä aiheita. Tammikuun 23. päivänä meidän koulun kymmenen opiskelijaa Virpin […]

Molekyylibiotieteiden esittely

Kuva: Miro Brunou Koulullamme vieraili tänään torstaina 13.4. molekyylibiotieteiden opiskelija Senni Poranen Helsingin yliopiston biotieteiden laitokselta. Hän esitteli opintojaan ja vaihtoehtoja esimerkiksi lääkikseen pyrkiville. Lisäksi hän kertoi vapaaehtoistyön mahdollisuuksista esimerkiksi […]

Detmoldin matka osa 2

Keskiviikko 30.11 Kokoonnuimme aikaisin aamulla Detmoldin rautatieasemalle. Nousimme junaan päämääränämme Münster, vaihdoimme junaa kolmesti matkalla.Saimme hieman oudoksuvia katseita, kun Tuija huuteli meille, että kaikki nousee varmasti oikeaan junaan eikä eksy.Kauniiseen […]

Matkakertomuksia Detmoldista, 3. osa

Odotukset vastaan todellisuus Raven Leimenstoll: Itse lähdin tähän seikkailuun mukaan aika vähällä tiedolla siitä mihin olin ryhtymässä. Mutta tiesin että tästä tulisi unohtumaton kokemus, tehtäisiinpä me mitä tahansa, joten lähdin […]

Matkakertomuksia Detmoldista, osa 2

Detmoldin kaupungilla on monta ystävyyskaupunkia eri puolilla Eurooppaa, ja sekä Detmoldin että laajemmin Lippen alueen hallinnossa pannaan paljon painoa erityisesti nuorten parissa tehtävään työhön. Savonlinnalaisille on tuttua osallistua oppilas/opiskelijavaihtoon, mutta […]

Matkakertomuksia Detmoldista, osa 1

Kaikki alkoi keväällä, kun kaupungintalolta saatiin tieto, että neljälle savonlinnalaiselle opiskelijalle ja yhdelle opettajalle on paikka kansainvälisessä nuorisotapahtumassa Detmoldissa elokuussa. Tarkoitus oli löytää lähtijät eri kouluista, mutta lopulta joukkoon seuloutui […]

Lyseolaiset Cambridgessä 9.-14.5

Jo perinteeksi muodostunut keväinen Lyseon Englannin opintomatka kohdistui tänä vuonna Cambridgen yliopistokaupunkiin, jonne lähdettiin 26 ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijan voimalla, joista jopa neljä oli mediaryhmäläisiä. Matka oli todellakin englannin […]

Kansainvälinen vieras lukiollamme

Eilen 23.3 koulullemme saapui vierailemaan Sebastian Mathews, iloinen nuorimies, joka tuli Intiasta Lappeenrannan yliopistoon opiskelemaan konetekniikkaa. Toistaiseksi hän on viihtynyt Suomessa mainiosti ja saanut paljon ystäviä, eivätkä pimeys ja kylmyyskään […]

I have a dream

26.11 Järjestettiin Lyseon lukiolla kansainvälisyyttä ja Euroopan ajankohtaista pakolaiskriisiä koskeva luento. Luennon piti Erkki Ikäläinen, joka on tunnettu niin kehitysaputyöstänsä, kuin myös esimerkiksi Savonlinnan luontoa käsittelevästä kirjastaan. Tapahtumasta pitkästyttävää odottavat […]