Saavuin Savonlinnan Teatteriin odottavin mielin. Vihdoin pääsen taas teatteriin! Iloinen puheensorina täyttää katsomon ja kohta ei enää näy tyhjiä paikkoja. Kaikki ovat tulleet innoissaan katsomaan Missä Onni? Minna Canthin naisia -näytelmän ensi-iltaa.
Kiinnitän huomioni lavasteisiin, etenkin pianistina innostun lavalla olevasta mustasta pianosta – eihän sellaista teatterissa usein näe. Teatteri alkaakin iloiseen lauluun ja pianon soittoon. Näytelmä vie katsojan heti mukanaan ja yleisö solahtaa nauruun.
Näytelmä kertoo viidestä eri tarinasta ja seitsemän naisen elämästä. Tarinoissa liikutaan sulavasti tunnelmasta toiseen. Kira Boesenin näyttelemät naiset kokevat syyllisyyttä ja pelkoa, mutta toisaalta he ovat myös toiveikkaita ja voimakkaita luonteita. He joutuvat taistelemaan köyhyydessä ja alistumaan miehilleen, mutta välillä he myös rietastelevat ja tekevät oman mielensä mukaan.
Musiikki sävyttää ja korostaa koettuja tunteita. Vakavia asioita, kuten vapauden ja tasa-arvon kysymyksiä, käsitellään taitavasti – mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa. Tarinat herättävät minulle paljon ajatuksia ja aihe on tärkeä sekä ajankohtainen. Mieleeni tulee esimerkiksi ajatus siitä, miten huono asema naisilla voikaan olla. Monissa muissa maissa naisia kohdellaan kaltoin ja heillä on yhteiskunnassa kehnot oltavat. Näytelmä muistuttaakin myös siitä, ettei kaikkien elämä pääty onnellisesti.
Mieleeni jää Minna Cantin naisista etenkin hulvaton ja hauska Kauppa-Lopo. Kauppa-Lopolla on hiukset takussa, naama virnussa ja hän on olemukseltaan hyvin miesmäinen. Hänen huumorinsa iskee yleisöön ja saa myös minun huuleni hymyyn. Esityksen loputtua nousemme kaikki katsomossa hurraamaan. Se oli hieno kokemus ja muistutti minua siitä, miten hienoa taidetta teatteri onkaan!
Teksti: Maarit Mielikäinen
Kävin Teatterissa -kolumni julkaistu Savonmaa lehdessä 25.3.2015.