Koulussamme järjestettiin sähköisen yo-kokeen harjoitus perjantaina 2.10. Harjoituksessa testattiin sähköisen yo-kokeen tekniikkaa ja etsittiin parannuksia. Koe oli osa valtakunnallista harjoitusta, jossa sama koe suoritettiin monessa koulussa ympäri Suomea. Saatujen tulosten perusteella järjestelmää kehitetään.
Ensimmäiset oikeat sähköiset yo-kokeet on määrä suorittaa syksyllä 2016 oppiaineina saksa, maantieto ja filosofia. Viimeisenä aineena on tulossa matematiikka, joka on tarkoitus sähköistää keväällä 2019. Aikataulu on siis melko tiukka, mutta tekniikka kehittyy nopeasti. Ja isoja panostuksia hankkeeseen on laitettu. Sähköisiin kirjoituksiin siirtyminen edellyttää myös muun lukiokoulutuksen muuttamista sähköiseen muotoon, mitä lukiot ovat jo jonkin aikaa tehneet erilaisten kokeilujen ja myös pysyvämpien ratkaisujen, kuten tabletkoulun muodossa.
Nyt järjestetyssä harjoituksessa käytössä olivat koulun päätelaitteet, mutta tulevaisuudessa oppilaat joutuvat ostamaan itse kokeeseen sopivan laitteen. Valitettavasti kukaan ei ole vielä täysin varma mitä laitteelta tullaan vaatimaan. Tämä voi muuttua ongelmaksi, kun perheet hankkivat opiskelua varten päätelaitteita, joita tulisi pystyä käyttämään myös kokeissa.
Käytännön asioiden läpikäymistä ennen koetta. Uusi kokemus kaikille läsnäolijoille. |
Harjoituksen koejärjestelyissä kaikki oli uutta ja koeasteella, mikä näkyi vielä tottumattomissa käytännöissä. Numerolapuilla varustettujen konepaikkojen löytymisen, koneiden käynnistämisen ja henkilökohtaisten tunniste- ja varmennekoodien syöttämisen jälkeen aikaa olikin ehtinyt kulua jo melkein tunti. Mutta järjestelmän kehittymisen ja opettajien kouluttamisen jälkeen toiminta sujuu varmasti helpommin.
Itse koejärjestely oli siis paperilla yksinkertainen. Tietokoneet käynnistetään usb-tikun kautta erityiselle käyttöjärjestelmälle, joka estää käyttäjää pääsemästä käsiksi tietokoneen muistiin tallennettuihin tietoihin. Kone on jatkuvasti kaapeliyhteydessä nurkassa olevaan paikalliseen palvelimeen, mihin edistyminen jatkuvasti tallentuu. Koe avataan selaimen kautta kyseiseltä palvelimelta, minne myös kaikki aineistot on tallennettu. Kokeen suoritettuaan oppilas sammuttaa tietokoneen, ja antaa muistitikun valvojalle. Näin tieto olisi tallennettuna, vaikka tallennustietokone tai muistitikku syystä tai toisesta hajoaisi.
Niin teoriassa. Suurin ensimmäinen ongelma oli koneiden käynnistäminen, mikä oli konemallista riippuen erilaista. Mikäli oppilaiden tulisi käyttää kokeessa omia laitteitaan, eivät edes kokeen valvojat osaisi välttämättä auttaa tässä ongelmatilanteessa. Jokin ratkaisu on löydettävä.
Kokeessa käytetty käyttöjärjestelmä toimi hyvin. Yksinkertaisessa ja kevyessä toteutuksessa ei ollut mitään liikaa, eikä ongelmia ilmennyt kenelläkään.
Teksti: Konsta Tarnanen
Kuva: Anita Hietalahti