Kuntavaalit järjestetään noin neljän vuoden välein ja niiden myötä myös nuoret pääsevät äänestämään omissa nuorisovaaleissaan. Nuorisovaalien tarkoituksena on harjoitella äänestämistä, vaikka nuorten antamat äänet eivät vaikutakaan kuntavaalien lopputulokseen. Nuorisovaaleja oli järjestämässä lukiomme opiskelijakunta, johon kuuluvat myös Paula ja Veera: “Opettajat auttoivat jonkin verran, mutta aika paljon me tehtiin ihan itse.”
Savonlinnan lyseon lukiolla järjestettiin vaalipaneeli 27.3. Vaalipaneelissa haastateltiin kuntavaalien eri puolueiden ehdokkaita lukiolaisten esittämien kysymysten pohjalta. Kysymykset liittyivät muun muassa sote-uudistuksiin, julkiseen liikenteeseen sekä vapaa-ajanviettopaikkoihin. Vaalipaneelin tarkoituksena on tarjota kansalaisille mahdollisuus kuulla ehdokkaiden ja puolueiden näkemyksiä, suunnitelmia ja ideoita ajankohtaisista asioista ennen vaaleja. Paneelin avulla saa tietoa ehdokkaista, minkä perusteella voi päättää, ketä äänestää.
Äänestys nuorisovaaleissa tapahtui 28.3. ja lukiollamme se oli toteutettu oikeaa vaalitunnelmaa mukaillen, jotta nuoret saisivat mahdollisimman aidon kuvan äänestämisestä. “Idea oli se, että se on opettavainen alaikäisille”, Paula kertoo. Veeran mielestä tunnelma oli virallinen, mutta samaan aikaan kuitenkin aika rento. Äänestämistä on tärkeää harjoitella jo varhain, sillä se on hyvä tapa päästä vaikuttamaan myös itseä koskeviin asioihin. Äänestäminen ei ole velvollisuus vaan oikeus, jota kannattaa käyttää. Veeran mielestä on hyvä, että nuoret pääsevät harjoittelemaan äänestämistä nuorisovaaleissa: “On hyvä opetella valmiiksi, jotta tietää, mitä siinä tapahtuu.” Paula on samaa mieltä: “Se madaltaa kynnystä, että uskaltaa mennä äänestämään sitten aikuisena.”
Savonlinnan lyseon lukiossa äänestysprosentti oli 49,7%. Eniten ääniä sai Suomen Keskusta, toiseksi eniten Kansallinen Kokoomus ja kolmanneksi Suomen Sosialidemokraattinen puolue. Lukiomme tulokset poikkesivat hieman valtakunnallisista tuloksista, joissa eniten ääniä sai Kokoomus. Oikeat kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13.4.2025.
Kiitos vaalijärjestelyistä opiskelijakunnan jäsenille!
Tilastotietoa nuorisovaaleista Savonlinnan lyseon lukiossa:
Äänestysprosentti 49.7%
Äänioikeutettuja 191, äänestäneitä 95.
Hylättyjä ääniä 4.
Vaaleissa 41 ehdokasta sai ääniä. Valtuustopaikkoja on 43, eli nuorisovaaleissa kaikki ääniä saaneet ehdokkaat tulivat valituiksi.
Vaalien tulokset:
Suomen Keskusta r.p
Yhteensä 28 ääntä, 12 valtuutettua
Hannikainen Antti
Husso Kaarlo
Jalvanti-Hannikainen Satu
Kapanen Eemeli
Kosonen Hanna
Laitinen Pekka
Lajunen Timo
Piironen Eero
Pozdnyakova Pasha
Suomalainen Tuukka
Tiainen Jarmo
Väisänen Tiina
Kansallinen Kokoomus
Yhteensä 26 ääntä, 7 valtuutettua
Kaksonen Kimmo
Kokko Sampsa
Koponen Arto
Leinonen Janne
Lemola Markku
Lyytikäinen Heli
Tunturila Ville
Suomen Sosialidemokraattinen puolue
Yhteensä 11 ääntä, 7 valtuutettua
Korhola Toni
Laukkanen Kari
Loikkanen Marjut
Nousiainen Markku
Stenberg Eija
Valjus Ville-Veikko
Vihavainen Mauri
Vihreä liitto r.p
Yhteensä 7 ääntä, 5 valtuutettua
Elomaa Venni
Juuti Tero
Järvinen Heli
Kosonen Lauri
Salmenkivi Suvi
Liike Nyt r.p.
Yhteensä 6 ääntä, 4 valtuutettua
Ikäläinen Erkki
Metsälä Sanna
Peitsaro Panu
Smedberg Jari
Vasemmistoliitto r.p
Yhteensä 5 ääntä, 3 valtuutettua
Jääskeläinen Kari
Leminen Janne
Rinne Jaakko
Eläinoikeuspuolue r.p
1 ääni, 1 valtuutettu
Niinimäki Heini
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.
1 ääni, 1 valtuutettu
Koskela Jouni
Perussuomalaiset r.p.
3 ääntä, 1 valtuutettu
Nuutinen Timo
Kommentointi on suljettu, mutta paluuviitteet ja päivitysilmoitukset ovat avoinna.