Lyseon joulunavaus 2018

Torstaina 13. joulukuuta koulullamme vietettiin perinteistä joulunavausta Lucia-kulkueen ja joululaulujen merkeissä. Luciana tällä kertaa nähtiin Pinja Niskasaari. Muita kulkueeseen osallistuneita olivat Tinja Hostikka ja mediaryhmän oma Kaisa Väänänen. Myös abitytöt Viivi Laitinen ja Roosa Rissanen nähtiin kulkueessa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tämä kulkue on myöskin jo toinen, jossa karismaattiset abipojat esiintyivät tähtipoikina. Tällä kertaa estradille astuivat Ott Kanarbik, Kari Suomalainen, Mikko Nevalainen ja Eero Kautonen. Kenties abipoikien rooli joulunavauksessa voisi tulla koulumme vuotuiseksi perinteeksi!

Lucia-kulkue
Henkilökunnan kuorossa esiintyi (vas. oikealle) Annaleena, Harri, Henna-Mari, Suvi, Titta, Maija, Lasse, Virpi, Riina, Sara ja Piia

Lucia-kulkueen jälkeen itse joulunavaus lähti käyntiin Lyseon lauluryhmän tulkinnalla Walking in the air -klassikosta. Tämän jälkeen luvassa oli yhteislaulua Jouluyön merkeissä, joka suomen lisäksi lurautettiin mm. ruotsiksi ja saksaksi. Kaiken kaikkiaan joulunavaus oli jälleen onnistunut, yhteishenkeämme kasvattava juhla. Saimme nauttia niin opettajien kuorolaulannasta kuin opiskelijakunnan hallituksen järjestämästä leikkimielisestä kisailusta. Tilaisuuden kohokohta oli ehdottomasti ihastuttavan Milla Kemppasen lauluesitys, joka aiheutti yleisölle kylmiäväreitä ja vähintäänkin ilahtuneen hymyn huulille. Ja tietysti myös itse Joulupukki piipahti tarkistamassa onko meidänkin koulussa kilttejä lapsia!

Rauhallista joulunodotusta koko lyseon väelle! 

Milla Kemppanen tulkitsi juhlassa Johanna Kurkelaa.
Lukiolaiset pääsivät säkkihyppelemään!
Jaa tämä artikkeli