Kesäisen kauniin sään saattelemana täyttyi Savonlinnasali tulevista ylioppilaista, heidän perheistään ja muista juhlavieraista. Yhteensä 94 kevään ylioppilasta lakitettiin iloisessa juhlassa lauantaina 30. toukokuuta.
Seurakunnan tervehdyksen esitti pastori Jukka Peltola. Hän muistutti omalle tielleen lähteviä nuoria siitä, ettei vielä tarvitsekaan tietää, mikä isona heistä tulee.
– Elämässä tulee iskuja, mutta myös voittoja, pastori Jukka Peltola ohjeisti. |
Rehtori Ismo Falck kävi puheessaan muun muassa läpi 150-vuotiaan ylioppilaslakin mielenkiintoista historiaa jo tsaari Nikolain ajoilta. Toki rehtori kertasi myös kevään ylioppilaskirjoitukset, jotka olivat sujuneet hänen mukaansa odotetusti:
– Tänään osa ylioppilaista voi nauttia huipputuloksista, kun taas osa heistä on tyytynyt kohtuullisempaan suoritukseen.
Kaiken kaikkiaan tulokset olivat hieman parempia kuin muutamana edeltävänä vuotena.
Aaro Beuker piti ylioppilaan puheenvuoron. |
Ylioppilaan puheen piti Aaro Beuker, joka muisteli lyseovuosien niin myötä- kuin vastoinkäymisiään sekä muistutti juhlaväkeä siitä, että ylioppilaaksi tuleminen on kaikkien sosiaalisten suhteiden, niin läheisten kuin ystävienkin, summa.
Lauluyhtyeen äänet soivat herkästi mm. Somerjoen ja Inkisen biiseissä. |
Juhlaväkeä viihdytti lyseon lauluyhtye laulamalla mm. Matti Inkisen kappaleen Vuosisadan rakkaustarina sekä ylioppilas Lena Syrjälä viuluesityksellä lehtori Merja Korpijoen säestämänä.
Savonlinnan lyseon senioreiden 500 euron stipendi sai ylioppilas Maija Tiainen. Savonlinnan vuoden 1965 ylioppilaiden 200 euron stipendit saivat ylioppilaat Aaro Beuker ja Vilma Löppönen. Ines Tirkkonen palkittiin matemaattisten aineiden hyvästä menestyksestä.
Maakuntaneuvos Pekka Nousiainen ojensi Maija Tiaiselle senioreiden stipendin. |
Ja Lyseon uusille ylioppilaille terveisiä: Hyvää matkaa täältä eteenpäin ja onnea saavutuksistanne!
teksti ja kuvat: Anu Partanen, ope
Tässä vielä harjoitellaan päättö- ja ylioppilastodistuksen hakemista (Kuva: Anu Partanen) |
”Olen kaunis, olen rohkea, olen vapaa…” |
Suuri hetki. Juhla voi alkaa. |
Juhlayleisöäkin kannustetaan käyttämään omaa yo-lakkia juhlassa. |