Suomi 100 vuotta -itsenäisyyspäiväjuhla Lyseolla

Lyseolla pidettiin itsenäisyyspäivän juhlatilaisuus maanantaina 4.12.2017. Maanantai valikoitui juhlapäiväksi, sillä tiistaina juhlistimme ylioppilaita ja keskiviikkona vietimme vapaapäivää itsenäisyyspäivän muodossa.

Vaikka itsenäisyyspäiväjuhlan pitäminen onkin jokavuotinen perinne, oli ilmassa aistittavissa jotain hyvin ainutlaatuista. Jokainen valtio voi täyttää 100 vuotta vain kerran ja Suomen vuoro olisi seuraavaksi.

Juhlamme alkoi Suomen lipun juhlallisella saapumisella. Kaikki tietysti kunnioittivat lippua nousemalla seisomaan. Taustalla lauluyhtyeemme lauloi kauniisti Suomen kiistattomasti ikonisinta sävellystä, Jean Sibeliuksen Finlandiaa. Esitys nosti varmasti jokaiselle kylmät väreet pystyyn – hyvällä tavalla! Kappaleen esittäminen yhdessä Suomen lipun kanssa oli varmasti tietoinen valinta: se korostaa Suomen itsenäisyyttä vapauduttuaan vuosisatoja kestäneiden sortovalta-aikakausien alta.

Suomen lippu saapuu Markus Juutin kantamana.
Rehtori Ismo Falck lausumassa tervetuliaissanansa.

Lipun saapumisen jälkeen rehtorimme Ismo Falck toivotti kaikki, mukaan lukien arvokkaat kutsuvieraamme, tervetulleiksi juhlaan ja lausahti muutaman sanan kunnioittaen Suomen itsenäisyyttä. Jo Ismon tyylikäs pukeutuminen huokui isänmaallisuutta: sininen kravatti yhdistettynä valkoiseen kauluspaitaan muistutti meitä Suomen lipun väreistä. Suomen tuhannet järvet symboloivat sinistä ja lumiset talvet valkoista väriä.

Ismon jälkeen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen piti laajan, mutta kiinnostavan puheen muistuttaen meitä itsenäisyyden tärkeydestä. Puhe todellakin sai ajattelemaan asioita syvemmälti.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen.

Puheiden jälkeen Savonlinnan lyseon lukion laulu- ja soitinyhtye esitti Savonlinnan lyseon toverikunnan marssin, jonka on säveltänyt Erkki Melartin, sanoittanut K.A. Snellman ja sovittanut uudelleen musiikinopettaja Enni Rautiainen. Esitys oli vaikuttava ja ei ihan joka lukiolla olekaan esittää marssia.

Toverikunnan marssin jälkeen saimme kevennykseksi mies- sekä naisopettajien esittämää voimistelua. Kumpikin ryhmä esitti kaksi eri ohjelmanumeroa. Olipahan esitykset!

Opettajien säväyttävien voimisteluesitysten jälkeen saimme kuulla suomalaisen iskelmän klassikoita lauluyhtyeemme esittämänä potpurina. Lukioikäisistäkin kaikki esitetyt kappaleet olivat varmasti meille tavalla tai toisella tuttuja. Potpurin oli toverikunnan marssin tapaan sovittanut Enni Rautiainen.

Lyseon lauluyhtye esitti Finlandian lisäksi Suomi-iskelmä-potpurin.

Kenties juhlan yllätyksellisin elementti tulikin Lyseon abiturienttien työryhmältä. He nimittäin olivat tehneet Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven kirjoittamasta romaanista Seitsemän veljestä oman versionsa lyhytelokuvan muodossa. Tapahtumat tietysti sijoittuivat Savonlinnaan ja oppitunnit pidettiin Lyseon lukiossa. Lyhytelokuva saikin yleisön nauramaan useaan otteeseen ja jokainen näyttelijä eläytyi rooliinsa mahtavasti!

Lyhytelokuvan lopuksi tietysti kuulimme raikuvat aplodit ja yllätyksenä vielä saimme kokea ihan livenä elokuvassa lukkaria näytelleen historian ja yhteiskuntaopin Harri Riikilän orkestroiman loppukevennyksen, jossa hän karttakeppi kädessään jahtasi kiittämään kumartuneita näyttelijöitä heidän paetessaan kauhun vallassa ulos juhlasalista. Tapahtuma olikin viittaus elokuvassa tapahtuneeseen vastaavanlaiseen ajojahtiin, jossa lukkari jahtasi oppilaita.

Lyseon Seitsemän veljestä -lyhytelokuvan tekijätiimi sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen.

Lyhytelokuvan jälkeen musiikin 1. kurssilaisten muodostama yhtye esitti kappaleet Mökkitie ja Veden alla. Tulkinnat olivat erittäin kauniita ja sopivat juhlaan täydellisesti.

Juhlallinen tilaisuus päättyi Maamme-lauluun, joka suoritettiin yhteislauluna. Jokaiselle jäi varmasti juhlasta vaikuttunut olo tuntien samalla kunnioitusta maamme itsenäisyyttä kohtaan.

Onnea itsenäinen Suomi!

Lisää kuvia löydät Suomi 100 vuotta -itsenäisyyspäiväjuhlan kuvagalleriasta.

Kuvat: Jarmo Hyvönen ja Lyseon mediaryhmä

Jaa tämä artikkeli