Kommentti: Jotain tarttis tehdä, jotta politiikka kiinnostais

Olemme eläneet jo jonkin aikaa jännittäviä aikoja täällä Suomessa. Hallituksen eroamisen myötä toteutettiin eduskuntavaalit. Myös me nuoriso pääsimme osaksi vaalihulinaa ja täten meidänkin koulullamme järjestettiin varjovaalit. Tuloksien perusteella on kuitenkin syytä huolestua. Äänestäjiä oli tällä kertaa vain 121 lukiolaista. Tämä on vain 56,5% koulumme äänioikeutetuista.

Taidelukion varjovaaleissa

Jotakin tulisi tehdä, jotta Savonlinnan nuoret aktivoituisivat tässä asiassa. Mitä tapahtuukaan tulevaisuudessa, kun jo täysi-ikäiset ihmiset eivät käytä äänioikeuttaan ollenkaan? Uskooko suomalainen niin vahvasti valtioon, että omalla äänellä ei ole enää mitään merkitystä? Ainahan joku sen äänestämisen hoitaa. On surullista ja jopa häpeällistä ajatella, kuinka aiemmat polvet ovat tehneet töitä äänemme eteen, mutta nyt passiivinen nykyihminen heittää sen noin vain hukkaan. Ovatko kansalaisoikeudet meille itsestäänselvyyksiä?

Näistä pohdinnoista huolimatta en itsekään äänestänyt. Äänestyspaikalla kuulin muidenkin ikäisteni ajatuksia äänestystilanteesta. Harva tiesi mitään ehdokkaista. Äänestyspaikalla oli vain pari paperia, jossa luki liuta nimiä tyylillä Matti Meikäläinen, merimies, 70. Kuinka voi äänestää, jos valinta tulee tehdä vain nimen tai puolueen perusteella? Meidät vain noudettiin oppitunnilta ja käskettiin äänestämään. Vaikka kyseessä olikin vain varjovaalit, ei nuoriso tahdo sikaa säkissä. Jos nuorisosta toivotaan kunnollisia, äänestäviä kansalaisia, niin ehkäpä koulussa tulisi tehdä jotain enemmän sen eteen. Harva tuntui tietävän koko äänestämisen ideaa.

Nuorisovaaleissa Savonlinnan lyseon lukion alle 18-vuotiaat opiskelijat kannattivat eniten seuraavia puolueita; Suomen Keskusta, Suomen Kristillisdemokraatit, Vihreä liitto sekä Kansallinen Kokoomus. Eniten ääniä sai kristillisdemokraattien Henry Määttä ja hyvänä kakkosena tuli Keskustan Kati Partanen. Kiitos kaikille äänestäneille! Nuorisovaalien valtakunnallisen tuloksen löydät osoitteesta https://www.alli.fi/nuorisovaalien-tulos-eduskuntavaalit-2019

Jaa tämä artikkeli