Raisan Haastattelu

      “Toivottavasti tästä jää hyödyllisiä juttuja elämään.” – Hanketyöntekijä Raisa kertoo Älyä opiskeluun -hankkeesta.

Raisa Kantanen on hanketyöntekijänä Älyä opiskeluun -hankkeessa. Hanke alkoi vuonna 2023, ja Raisa aloitti sen parissa syksyllä vuonna 2025. 

Älyä opiskeluun -hanke käsittelee tekoälyn käyttöä sekä digiopetusta. Sen tavoitteena on löytää arkeen sopivia toimintatapoja, jotta opiskelijat ja opettajat tietäisivät, miten tekoäly ja muut digiasiat toimivat ja mitä hyötyä niistä voi olla. Hanke on tehnyt monenlaisia opetukseen sopivia hankintoja. Koulullemme hankittiin esimerkiksi 3D-tulostin kuvisluokkaan. Lisäksi hankkeessa olisi voitu selvittää opiskelumenestystä ja sitä kautta puuttua tilanteeseen mikäli se olisi ollut tarpeellista, mutta valitettavasti ei kyetty löytämään tarkoitukseen ja budjettiin sopivaa työkalua.

Kuvia projektiviikon Tekoäly -projektista

Raisa päätyi töihin hankkeen pariin Duunitorissa vastaan tulleen ilmoituksen kautta. “Olen tehnyt gradua tekoälyyn liittyen, joten kiinnostuin, sillä tämä vastasi osaamistani.” Se oli Raisan mielestä hyvä hyppy töihin opintojen jälkeen, joten hän uskaltautui hakemaan hankkeeseen. “Varmaan se graduaihe sekä tietämys ja osoitus siitä, että on osaamista, perehtyneisyyttä ja motivaatiota auttoivat, että minut napattiin tähän”, Raisa kertoo. Kun hän liittyi hankkeeseen, hänellä oli vielä maisterin opinnot kesken, mutta se ei onneksi haitannut. Hän sai tehtyä maisterin paperit loppuun viime joulukuussa. 

 

Hankkeessa Raisa on työskennellyt tiiminä yhdessä opettajien kanssa. Esimerkiksi opo-tunneilla hän on kertonut tekoälystä ja siitä, miten sitä voi hyödyntää jatko-opintoja mietittäessä. Hän on myös osallistunut koulutustehtäviin ja työskennellyt opettajien työparina. Lisäksi hän on katsonut ja hyväksynyt sovelluksia, joita voisi hyödyntää opetuksessa. Hän tekee myös hankeraportointia. Siinä hän on oppinut paljon siitä, mikä toimii ja mikä ei ja minkä takia. “Tässä on paljon oppimista koko ajan, mikä kiehtoo minua.” Yksi parhaista asioista työssä on oppimisen lisäksi Raisan mielestä ollut joustava työaika. Hän voi siis itse päättää, milloin aloittaa ja lopettaa työpäivänsä. Hänestä työ on hyvin monipuolista, sillä hän pääsee työskentelemään yhdessä muiden kanssa, mutta myös yksin. “Olen päässyt tekemään sekä aikuisten että opiskelijoiden kanssa töitä”, Raisa kertoo. Hänellä on myös ollut mahdollisuus mennä erilaisiin koulutuksiin. Työhön kuului myös vähän aikaa sitten järjestetty ITK-konferenssi, jota Raisa ja opettajat pääsivät seuraamaan.

ITK-konferenssi 

Haastavaa työssä on Raisan mielestä ollut aika. “Tämä oli nopea hyppy yhtäkkiä heti elokuussa tähän mukaan.” Hänen piti selvittää, mitä kaikkea hankkeessa on jo tehty, mitä vuodessa ehtii tekemään ja mitä edes saa ja pystyy tekemään. “Lukio on hektinen ympäristö ja on tiivis tahti käydä läpi kaikki asiat, joten on ollut haastavaa lähteä miettimään siihen sellaista ylimääräistä asiaa.” Raisan työt hankkeen parissa loppuvat toukokuun lopulla, mutta hanke jatkuu vielä kesäkuuhun asti. “Nyt tehdään viimeisiä juttuja ja kohta raportoidaan ulos.” Raisa kuitenkin muistuttaa, että vaikka hanke loppuu, niin sen myötä tulleet hyvät jutut jäävät vielä elämään, esimerkiksi 3D-tulostin ja erilaiset toimintatavat. 

 

Raisalla on haikeat fiilikset hankkeen päättymisestä, mutta hän kertoo, että oli siistiä olla siinä mukana. Hän lähettää terveiset kaikille opiskelijoille: “Jaksakaa vielä, ei ole montaa viikkoa niin päästään lomille!”

Jaa tämä artikkeli

Kommentointi on suljettu, mutta paluuviitteet ja päivitysilmoitukset ovat avoinna.