Pelastakaa koeviikot!

Aamulla herätys seitsemältä, nopeat aamutoimet ja lähtö kouluun. Bussissa vielä viime hetken kertaus, ja sitten täytyy mennä kokeeseen. Muutaman tunnin rutistuksen jälkeen tiedot on valutettu paperille, jonka jälkeen pääsee ajoissa kotiin valmistautumaan seuraavan päivän vastaavaan urakkaan. Vaikka tekemistä riittää, ei hirvitä, sillä aikaa on. Kuulostaako tutulta, lukiolaiset?

Tämä juuri on koeviikkojen paras puoli – aikaa riittää. Aineesta riippuen kokeet ovat ohi viimeistään puoleen päivään mennessä, ja tämän jälkeen on koko loppupäivä aikaa opiskeluun. Tällöin voi rauhassa keskittyä seuraavan päivän kokeeseen eikä kiire aiheuta ylimääräistä stressiä.


Otetaanpa esille toinen järjestely. Jakso on puolessa välissä, ja oppilaat ovat koulussa normaalisti kahdeksan tuntia. Sanakokeita pukkaa, ja läksyt painavat päälle. Suurimmalla osalla on vielä harrastuksia päivittäin, ja jossain välissä pitäisi ehtiä nukkuakin. Ensi syyslukukaudella tähän yhtälöön aiotaan lisätä vielä kurssikokeet. Kokeet ripotellaan pitkin jaksoa ja keskelle koulupäivää. Hyvästi rauhallinen kokeisiin luku, hyvästi nukkuminen ja ennen kaikkea, hyvästi aika!

Meitä kakkosia huolestuttaa tässä uudistuksessa eniten se, miten se vaikuttaa kirjoituksiimme.
Ensi vuonna meidän täytyisi keskittyä niihin, mutta missä välissä ehdimme sen tehdä, jos joudumme 
koko ajan niska limassa lukemaan meneillään olevien kurssien kokeisiin?  Jakson aikana olisi kiva 
keskittyä kirjoitettaviin aineisiin ja vasta koeviikolla kerrata muihin. Jos lukio tähtää kirjoituksiin, niin eikö tällöin tämä kokeilu tee suurta vahinkoa tulevaisuuttamme ajatellen?
Mietimme myös, hyötyykö enää jonkun oppitunnin ylimääräisistä oppitunneista, jos koe pidetään jakson viimeisellä viikolla esimerkiksi maanantaina. Tällöinhän viimeiset tunnit olisivat kokeen jälkeen. Tämä kokeilu vaikuttaa moneen asiaan ja vaatii paljon myös opettajilta.  Koeviikkojen poistamiselle kannattaisi meidän mielestämme vielä etsiä toisia vaihtoehtoja, esimerkiksi koeviikolla pidettäviä kertaustunteja, mikä on yleinen käytäntö monissa lukioissa. 


Ymmärrämme kyllä, että tällä uudella järjestelyllä pyritään saamaan meille oppilaille enemmän 
opetusta lyhyen syyslukukauden vuoksi. Kuitenkin muutama oppitunti lisää tuntuu melko kovalta 
hinnalta, kun pelissä on jaksamisemme, menestyksemme ja sitä kautta ehkä tulevaisuutemmekin. 
Toivoisimme tulevina abeina, että koeviikot säilyisivät ja saisimme jaksojen aikana keskittyä 
rauhassa kirjoituksiin ilman, että tarvitsisi stressata samoihin aikoihin olevista kokeista.

Kysyimme myös parin kakkosluokkalaisen mielipiteitä asiasta. Haastateltavina olivat Tiia Hartikainen ja Oona Käyhkö.

1. Mitä mieltä olet koeviikkojen poistamisesta ensi syksynä?
2. Mitä ehdotuksia sinulla olisi?
3. Luuletko uuden järjestelyn vaikuttavan opiskelumenestykseesi?


1. Tiia: Ei ole kiva, kun kokeita on sitten paljon ja pitkin jaksoa. Ilman koeviikkoja ei ole aikaa lukea niin paljon.
Oona: Minusta koeviikot ovat hyvät. Kun koeviikolla on tuntejakin, ei ole aikaa opiskella. Myös kokeiden jälkeiset tunnit tuntuvat turhilta. 


2. Tiia ja Oona: Kertaustunnit koeviikolla olisivat kiva ja hyvä vaihtoehto.

3. Tiia: Vaikea sanoa vielä, mutta kirjoituksiin lukemiseen ei varmaan ole niin paljon aikaa.
Oona: Ainakin vaikuttaa rankalta, stressaa jo nyt, kun syksyllä on myös kirjoitukset.

Teksti: Emma Sorjonen ja Maarit Mielikäinen
Gallup ja kuvat: Satu Innanen ja Maarit Mielikäinen
Jaa tämä artikkeli