Kotiseudun kansanedustajat vierailulla

Kansanedustajat koolla.

Torstaina 19.1. koulullamme vierailivat Suomi 100-vuotta -kampanjan myötä kolme savonlinnalaista kansanedustajaa, Heli Järvinen (vihr.), Kaj Turunen (ps) ja Hanna Kosonen (kesk.). Vierailua varten normaalit oppitunnit keskeytettiin, ja opiskelijat vietiin tapaamaan vuosiluokalleen valittua kansanedustajaa, jolle esitettiin ennalta laadittuja kysymyksiä.

Vierailut kouluilla ympäri Suomen näin eduskunnan talvilomalla liittyvät suoraan Suomi 100-vuotta juhlallisuuksiin. Nyt alkuvuodesta kansanedustajat ympäri maan ovat vierailleet kotiseutunsa kouluilla vieden ilosanomaa eteenpäin nuorille. Lyseolla vierailleista kansanedustajista ensimmäiselle vuosiasteelle valikoitui Kaj Turunen, toiselle Hanna Kosonen ja kolmannelle Heli Järvinen.

Vuosiasteittain toteutettujen haastattelutilaisuuksien jälkeen kaikki siirtyivät saliin, jossa oli historian- ja yhteiskuntaopin opettajamme Harrin esittämä mielenkiintoinen kysymys: kuka on mielestänne Suomen historian kannalta merkittävin henkilö. Vastaukset olivat hyvin mielenkiintoisia.
Kaj Turunen nosti esille Leninin roolin hänen hyväksyessään Suomen itsenäisyyspyrkimykset vuonna 1917. Ilman Leninin hyväksyntää Suomen historia olisi mitä luultavammin hyvin erilainen kuin se on tänä päivänä. Heli Järvinen mainitsi Miina Sillanpään, Suomen ensimmäisen naiskansanedustaajan ja naisten oikeuksien puolesta taistelijan.

Aula toimi hyvin yleisötilaisuuden tilana.

Kokonaisuutena vierailu oli hyvin valaiseva. Kotiseutumme kansanedustajat ovat suorin yhteytemme vallankäyttöön, ja on tärkeää, että nuorille tarjotaan heihin suora yhteys. On myös hienoa nähdä, miten kansanedustajat ovat kiinnostuneita vierailemaan kouluissa ja viemään vallankäytön ilosanomaa eteenpäin. Monien nuorien asenne politiikkaan on EVVK, mikä on omiaan luomaan aina vain isompaa tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden kuilua politiikan ja nuorien välille. Juuri kouluvierailut, joiden aikana nuoret saavat kysyä itseään mietityttäviä asioita ovat osa ratkaisua.
Toinen ratkaisun osa on tiedon lisääminen. Uskallan väittää, että vain pieni osa nuorista aikuisista on oikeasti kiinnostunut vaikuttamisesta, vaikka aiheena olisi nuoria itseään suuresti koskettava asia. Passiivisuus yhdistettynä tiedonpuutteeseen ruokkii entisestään välinpitämätöntä asennetta, muodostuu kierre, jonka murtaminen on vaikeaa. Toivottavasti tämänkaltaiset tilaisuudet toistuvat tulevaisuudessakin, ja vaaralliselta näyttävä kierre saadaan katkaistua.

Teksti: Konsta Tarnanen, kuvat: Titta Välimaa
Painostus: Linda Muhonen

Jaa tämä artikkeli