Lyseolla vietettiin tänäkin vuonna kevätjuhlaa viimeisenä koulupäivänämme. Koulumme ykköset ja kakkoset kokoontuivat juhlasaliin puolenpäivän aikoihin. Vaikka tämän vuoden kevätjuhlaa varjostikin harvinaisen kolea sää, ei se latistanut tunnelmaa. Tunnelmassa oli aistittavissa helpotuksen tunne; jokaisen lukiolaisen rankka kevätrupeama oli vihdoin ohi.
Kevätjuhla alkoi koulumme oppilaiden Veeran ja Ennan energisellä kevätjuhlan avausjuonnolla. Tämän jälkeen salissa raikasi kaksi kappaletta: legendaarisen Soittajapojan sekä Laura Närhin & Erinin kappaleen Siskoni. Esitykset saivat yleisöltä raikuvat aplodit.
Laulut täyttivät koulun juhlasalin. Kuvassa vasemmalta: Samu Rautiainen, Kaisu Särkinen, Pihla Uimonen, Kasper Neuvonen, Emma Huittinen, Milla Kemppanen ja Oskari Masalin. |
Kuten monet tietävätkin, koulumme oppilaita ja opettajia kävi opintomatkalla Oxfordissa, Englannissa aiemmin tänä vuonna. Näimmekin juhlassa Mikon ja Eeron tekemän, matkaa avaavan kuvakoosteen. Saatuamme jokainen oman osamme Oxfordista juhlassa esitettiin runopastisseja 2. vuoden opiskelijoiden tyylikokeiluja Shakespearin aikalaisen, John Donnen runoista. Runot olivat ainakin minulle uutta kevätjuhlassa, mutta ei ollenkaan huono valinta!
Säväyttävien runopastissien jälkeen olikin jo aika rentoutua musiikin parissa. Syvennyttyämme ensin Mo Ghile Mearin tunnelmaan kuulimme vaikuttavan version Backstreet Boysin klassikosta Show Me the Meaning of Being Lonely.
Lyseon opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Oskari Masalin esitteli hallituksen vuosikertomuksen yleisölle. Hallituksen vuosikertomus on luettavissa Lyseon lukion vuosikertomuksesta 2016-2017, jonka linkki löytyy jutun lopusta. Hallitus myös esitti yleisölle kuvakoosteen lukuvuoden ajalta.
Hallituksen puheenjohtaja Oskari Masalin kertomassa hallituksen vuodesta 2016-17. |
Sopivana kontrastina kuulimme jälleen kaksi kappaletta. Ensimmäisenä esitysvuorossa oli ikiklassikko The Sound of Music. Tämän jälkeen kuulimme pehmeän, mutta voimakkaan rendition Johanna Kurkelan kappaleesta Kaikki askeleet.
Rehtori Ismo Falck piti puheen kevätjuhlan loppupuolella. Rehtori puheessaan tietysti kiitti lyseolaisia menneestä vuodesta, mutta ei vain jäänyt vellomaan menneisiin. Ismo nimittäin nosti koulumme tulevaisuuden tapahtumia esille: Voitolla-hanke on jo täydellä tohinalla käynnissä (lue lisää) ja lisäksi otamme osaa Liikkuva toinen aste -hankkeeseen. Ismo myös mainitsi puheessaan opiskelijavaihto-ohjelma Nordplusin. Lyseon oppilaiden lisäksi Ismo kiitti opettajia sekä lähtevää henkilökuntaa; kolme opettajaa jää eläkkeelle ja terveydenhoitaja Elina Valta siirtyy muihin haasteisiin.
Kuten mainittiinkin, niin tänä vuonna kolme koulumme opettajaa jää eläkkeelle 1.8.2017. Perinteiseen tapaan jokaista eläkkeelle jäävää opettajaa muistettiin kukalla ja kirjekuorella, jonka sisältö jäänee mysteeriksi. 😉 Jokaisen eläkkeelle jäävän opettajan panos koulumme tasoon ja yhteishenkeen on ollut valtava. Me oppilaat jäämme kaipaamaan Riston, Merjan ja Markun tunteja. Vaikka he koulustamme lähtevätkin, heidän tunneillaan koetut muistot ja opitut taidot pysyvät mukanamme loppuelämämme ajan. Emme voikaan kuin sanoa: iso kiitos mahtavasta opetuksesta ja mukavia eläkepäiviä!
Juhlan lopuksi koko yleisö nousi laulamaan Suvivirren. Siinä on kesän taikaa: kun Suvivirren on kuullut joka vuosi lomille lähdettäessä, ymmärtää sen laulettuaan lukuvuoden kovan työn olevan ohitse ja ansaittujen lepopäivien olevan edessä. Jäämme innolla odottamaan, millaisia haasteita ja muistoja tulevalla lukuvuodella on meille antaa.
Mukavaa kesää kaikille Lyseon mediaryhmän puolesta!
Suvivirsi kajahti komeasti. (kuva: Titta Välimaa) |