Lähiopetuksessa jälleen – jes!

Ensimmäinen opiskeluviikko Lyseolla on jo takana. Eriskummallisen viime kevään jälkeen kouluilla päästiin takaisin lähiopetukseen. Vaikka epidemian ehkäisytoimet aiheuttavatkin yhä muutoksia arjen koulutyöhön, ovat lyseolaiset olleet pääosin iloisia opiskelun jatkumisesta koulun tiloissa.

Abeja Lyseon kahvilassa Kuva: Katriina Karhu

Koulun kahvilasta tavoitin joukon abeja nauttimassa välipalaa ennen seuraavan tunnin alkua. 18F-ryhmässä opiskeleva Siiri Kirmanen kertoi olevansa mieluummin lähiopetuksessa kuin etäopetuksessa. Koululla opiskeltaessa motivaatiota lisää se, kun saa opiskella yhdessä muiden kanssa, hän pohtii. Kuitenkin opintojen alku on tuntunut Siiristä aikaisempia vuosia raskaammalta, koska syksyn kirjoitukset odottavat ihan nurkan takana. Pitkän englannin ja terveystiedon kirjoituksiin osallistuminen tuntuu jo hiukan stressaavalta, Siiri toteaa.

Kuva: KAtriina Karhu

Lyseon rehtori Ismo Falck on ollut viime viikot kiireinen mies. Koronatoimien suunnittelu on lisännyt koulun hallinnon työn määrää tänä syksynä.  Kuitenkin myös Ismo kertoo olevansa tyytyväinen lähiopetukseen palaamisesta. “On tosi mukavaa nähdä taas opiskelijoita koululla”, hän toteaa. 

Tästäpä se kouluarki taas lähtee pyörimään. Hyvää syksyä ja työn iloa meille kaikille!

Katriina Karhu

mediaryhmän vastuuope

Jaa tämä artikkeli