(Kuvassa Nata, Kirsi, Tiina, Sulo ja Liina) (Kuvassa Mölli, Bobo, Manu, Kora ja Hilda, Timo, Anne, Emma, Jenni)
Lauantaina 9.11 Musti ja Mirri järjestivät jo viidettä vuotta putkeen Haukutuin lenkki- hyväntekeväisyyskävelyn Savonlinnassa, jossa jokaisesta kaksijalkaisesta osallistujasta lahjoitettiin 1kg ruokaa kodittomille eläimille.Musti ja Mirri ovat järjestäneet hyväntekeväisyyslenkkejä ympäri suomea ja lauantaina Savonlinnassa tapahtumaan osallistui noin 107 ihmistä. Lenkki alkoi noin kello 12.00 Mustin ja Mirrin myymälästä josta mukaan lähti kaikenkarvaisia kavereita, pienimmästä chiuhuhuasta aina suurimpaan newfoundlandinkoiraan. Lenkki kesti noin tunnin, jonka jälkeen kaikki osallistujat saivat pienen goodie bagin mukaan.
Koko Suomen alueelta osallistujia oli 4035, jolloin kodittomille eläimille lahjoitettiin ympäri Suomea 4035kg ruokaa. Mukana Savonlinnassa oli myös muutamia Lyseon Lukion oppilaita, sekä heidän lemmikkejään.
Kiitos Musti ja Mirri onnistuneesta tapahtumasta, toivottavasti nähdään taas ensi vuonna!
(Kuvassa Hertta) (Kuvassa Donna ja Manta)
(Kuvassa Ransu, Donna ja Manta)
Kommentointi on suljettu, mutta paluuviitteet ja päivitysilmoitukset ovat avoinna.