Itsenäisyyspäivän herkku Linnanjuhlien kera nauttittavaksi

Itsenäisyyspäivänä meillä ei kotona ole oikeastaan ollut sen kummoisempia juhlallisuuksia Linnan juhlien katselun lisäksi, mutta tänä vuonna ajattelin juhlistaa itsenäisyyttämme mustikkaisella juustokakulla. Kakuista juustokakku on varmaan yksi helpoimmista, sillä se ei vaadi paistoa lainkaan. Niistä löytää kaikenlaisia sovelluksia, on rahkaisia ja tuorejuustoisia, suolaisia ja makeita. Jokaine aivan varmasti löytää jotain omaan makuun, vaikka olisikin vähän nirsompikin tapaus. Tämän ja monen muunkin juustokakun onnistumisen kannalta on oleellista, että taloudesta löytyy irtopohjavuoka. Joku voi toki kokeilla korvata sitä esim. piirakkavuoalla. Juustokakun teko on erittäin yksinkertaista, kunhan muistaa kaikki aineet, sillä ainesten suhdanteetkin ovat pitkälle sovellettavissa. Liivatelehden käytössä kuitenkin kannattaa olla tarkempi, ja yleensäkin muistaa lisätä se! Itse kokemuksesta tiedän, ettei kakun lusikoiminen vuoasta takaisin sekoitusastiaan ole kovinkaan mukavaa.

Ainesosat:
100g voita tai margariinia
200g piparkakkuja
200g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
6 liivatelehteä
1 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
hieman kanelia
Kiilteeseen 2dl mustikoita, 2tl sokeria, 2 liivatelehteä 1 dl glögiä tai mehua
IMG_8974

Piparien murskaamiseen käy mikä tahansa tylppä ja kestävä väline, itse olen todennut puisen nuijan parhaaksi tähän.Tämä on koko kakun työläin osuus ja saattaa viedä aikaa, voimia sekä kärsivällisyyttä.
IMG_8981

Kun keksit on mahdollisimman hyvin murskattu, sulata voi tai margariini ja kaada se murujen sekaan.
IMG_9006

Taputtele massa lusikalla tai käsin voipaperoidun vuuan pohjalle tiiviisti. Nyt on myös hyvä laittaa liivatelehdet kylmään veteen likoamaan viideksi minuutiksi.
IMG_9009IMG_9011

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto, sokeri, vaniliinisokeri sekä kaneli joukkoon.
IMG_9020IMG_9022

Kuumenna kaksi ruokalusikallista vettä kattilassa ja laita ylimääräisestä vedestä puristetut liivatteet sekaan, kaada liemi seokseen ja sekoita erityisen hyvin.
Kaada seos vuokaan ja levitä tasaisesti, etenkin reunoilta jotta kiille ei karkaa kakun päältä sen reunoille.
IMG_9032

Laita vuuan päälle kelmu tai folio ja siirrä kakku jääkaappiin hyytymään. Kun pinta on hyytynyt (vie n. 30 min) aloita kiilteen valmistus laittamalla kaksi liivatelehteä likoamaan kylmään veteen ja sulata pakastemustikat.
IMG_9033

Survo sulatetut mustikat ja sekoita joukkoon glögi tai mehu.
IMG_9042

Kuumenna vähän vettä kattilassa ja laita liivatelehdet joukkoon, kun liivate on sulanut kaada liuos mustikkaseokseen ja sekoita. Anna kiilteen jähmettyä hieman jääkaapissa ennen kakkuun lisäämistä, näin seos on helpompi lusikoida kakun päälle. Anna kakun olla jääkaapissa vielä ainakin kaksi tuntia. Ennen tarjoilua kakun voi koristella esim. valkosuklaalla tai sokerihuurretuilla marjoilla. Tässä sulatin valkosuklaata ja lusikoin sen pakastepussiin, jonka kulmaan oli tehty pienenpieni reikä pursottamiseen. Ja ei kun maistelemaan!
IMG_9046IMG_9052

Teksti ja kuvat: Sara Wasenius

Jaa tämä artikkeli